Petra on koulutukseltaan ratsastuksenopettaja. Hän on valmistunut Ypäjältä ratsastuksen ohjaajaksi 2003, suorittanut ratsastuksenopettajan ammattitutkinnon Ypäjällä 2006 ja ratsastuksenopettajan erikoisammattitutkinto (master -opettaja) on ollut jo useamman vuoden muuten suoritettuna (vuodesta 2013), mutta koulutukseen kuuluva koulutuomarin pätevyys vielä puuttuu.

Petralla on työkokemusta isommista ja pienemmistä ratsastuskouluista niin työntekijänä kuin yrittäjänäkin. Opiskeluaikoinaan hän toimi Poni-Haassa ponituntien lauantaiopettajana. Valmistuttuaan 2003 ohjaajaksi hän aloitti työt vakituisena opettajana Trans Horsella ja opiskeli samanaikaisesti ratsastuksenopettajaksi. Vuonna 2006 Petra muutti Tampereelle pyörittämään yhtenä yrittäjänä Viitaniemen Ratsutilaa, jossa oli mukana vuoteen 2011. Lisäksi Petra on koko ikänsä tehnyt paljon tallitöitä tuuraajana eri talleilla sekä pitänyt tunteja yksityisille hevosenomistajille niin Uudellamaalla kuin Tampereen seudullakin. 2011 Petra ja Noora perustivat oman hevosalan yrityksen Oy Vively Ltd. Vappuna 2013 Oy Vively Ltd muutti omiin toimitiloihin Tuusulan Kellokoskelle, jonka jälkeen Petran työt ovat keskittyneet lähes täysin vain omalle tontille tallia pyörittämään.

Petra on kilpaillut kansallisella tasolla kouluratsastuksessa vuodesta 2002 lähtien. Ensimmäinen kansallisen tason hevonen oli Chancard, jonka kanssa yhteistyö jatkui vuoteen 2004 asti. Chancardilla Petra kilapaili helppo A ja vaativa B-tasoilla. Loppuvuonna 2004 Petra osti ensimmäisen oman hevosensa Point Of View:n , jonka kanssa vuonna 2005 Petra osallistui 5-vuotiaiden hevosten cup-kilpailuun voittaen sen. Point of View:n Petra on kouluttanut itse PSG -Intermediate I – tasolle asti. Tällä hetkellä Point of View viettää leppoisia eläkepäiviä Vivelyn tallissa. Lisäksi Petra on kouluttanut ja kilpaillut helppo A-tasolla tamma Liberan kanssa, joka tuli hänelle käyttöön ratsastuksenopettajan ammattitutkinnon ratsastusnäyttöjä varten melko raakileena. Liberalla Petra myös hyppäsi ahkerasti, mutta ratsukko ei ole kilpaillut esteillä. Suomenhevosen Jaikun kanssa yhteistyö on alkanut vuonna 2009 nuorten hevosten luokista Jaikun ollessa 5-vuotias. Jaiku ja Petra ovat kilpailleet helppo A-tasolla välillä enemmän ja välillä vähemmän. Vuonna 2016 ratsukko oli mukana myös Suomenratsujen mestaruuskilpailuissa ollen kokonaiskilpailun 6. Jaiku elelee Vivelyn tallissa ja Petra sillä jonkin verran ratsastaakin, mutta kilpailullisia tavoitteita ei ratsukolla enää ole. Vuonna 2013 alkoi yhteistyö 5-vuotiaiden puoliveristen Corculumin ja Hendrikin kanssa. Petra kilpaili näillä nuorilla 5-, 6-, ja 7-vuotiskaudet. Hendrikin kanssa yhteistyö on jatkunut Petran oman äityisloman jälkeen 9-vuotiskaudesta taas eteenpäin. Tällä hetkellä ollaan PSG-Inter I-tasolla. Lisäksi Petra on ratsastanut, kouluttanut ja kilpaillut hetkellisesti monilla muillakin hevosilla eri tasoilla. Ajatuksena on saada kukin hevonen liikkumaan niin, että se voi tasollansa suorittaa pysyen terveenä ja iloisella mielellä. Kilpaileminen ei ole päätavoite, vaan se, että hevoset voivat hyvin. Kilpailuihin osallistutaan, jos siltä tuntuu ja kaikki muu on kohdillaan.

Petra on nuoruudessaan ratsastanut pitkään Kimmo Sulkalan opetuksessa. Petra myös hoiti nuorena Kimmon hevosia ja sai myös ratsastaa niillä paljon sekä kilpaillakin jonkin verran. Muita opettajia ja valmentajia matkan varrella on ollut Jenny Eriksson, Kiki Nyberg ja Maarit Raiskio.

Petran elämässä on hevosten lisäksi myös kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka osallistuvat ahkerasti äitinsä ja muun perheen mukana tallin arkeen.